-

Vaihtuvan vuoden uudet tuulet.

Pohdintoja ajasta

"Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää ovatko ne olemassa
vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee
minut levolliseksi." Tuu-tikki

Muutos itsessään on pysyvä voima. Välillä se ahdistaa ja aiheuttaa
vahvoja pelkoja, kun taas välillä olemme kykenevämpiä ottamaan sen
vastaan. Se ei välttämättä estä pelkojen nousemista pintaan, mutta kyky toivoa sekä
kyseenalaistaa olevia tilanteita ja asioita on toisenlainen. Ajassa oleva ja tarkentuva
Jupiterin yhtymä Kuunyläsolmulle sekä oppositio Alasolmulle nostaa tulevaisuuden
teemat esille. Mistä haluan päästä eteenpäin? Mitä kohti aion mennä? Mitä
muutoksia se vaatii? Vaikka kyseessä on isot elämää koskevat teemat, oikeanlainen
seikkailu asenne auttaa ottamaan tarvittavaa tilaa. Vaikka haaveilisimme
kuulennosta tai maailmanympärysmatkasta, haavetta ei kannata haudata vaikkei se
tuntuisikaan mahdolliselta. Kun mieli vapautuu haaveilemaan, se avaa asioita, mitä
olemme saattaneet hyvin pitkään haudata. Kun saamme kiinni haaveista, on hyvä
alkaa tarkastella mitä haaveen takana piilee. Onko se juuri kyseenomainen asia, vai
kertooko se jostain muusta. Onko se sen arvoista että olet valmis panostamaan
siihen tarpeeksi paljon? Ja kuinka voin saada sen konkreettiseksi? Usein unelmat
saattavat muuttua, kun huomaa että se ei aina olekaan se tärkein toive tai esille
voi nousta vielä tärkeämpiä asioita. Se ei selviä ellei uskalla lähteä unelmoimaan
niistä `oudoimmistakin` unelmista.

Levottomuudessa on aina puolensa. Parhaimmillaan se avartaa ja pistää meidät
liikkeelle. Haasteessa se pitää meidät liikkeessä, ilman että kykenemme
pysähtymään ja miettimään asioita syvemmin. Keskiviikkona 30.12 Venus menee
Jousimiehen merkkiin. Samalla se tekee kolmion Vestalle ja sekstiilin Merkuriukselle
sekä Jupiterille ja Kuunyläsolmulle viimeistellen paketin kolmiolla Kuunalasolmulle.
Tämä tarkoittaa suomenkielellä että kyky päästää irti on normaalia parempi. Joskus
huomaamme kaiken sen rikkauden mitä meillä jo on ja sen varaan on helpompi
rakentaa uutta. Uudet asiat eivät olekaan pelottava uhka tai mahdottomuus vaan
se alkaa tuntumaan kyseenalaistamisen arvoiselta. Voi kuulostaa oudolta, mutta
jos emme uskalla kokea ärsyyntymistä ja pettymystä, saatamme vain olla niin
väsyneitä että voimat eivät riitä. Siitä saattaa tulla kierre, mikä lamaannuttaa ja
aiheuttaa turhautumista. Joskus nimenomainen hermostuminen saattaa herättää
meidät huomaamaan asioita, mitä haluamme enemmän tai niiden olevan toisin.
Tämä saattaa nostaa monta asiaa ihmissuhteista elämänlaatuun paremmaksi ja
jopa olla se tarvittava muutos. Merkuriuksen ja Marsin neliö vaatii muutosta.
Kun oppii ottamaan sen osaksi jokapäiväistä elämää, se ei enää olekaan liian
suuri tai kaikkea kaatava voima. Parhaimmillaan siitä voi oppia levollisin mielin
nauttimaan, niin kuin vaihtuvasta maisemasta tai vuorokauden rytmistä. Silloin
on löytänyt yhden arvokkaimmista lahjoista, mitä elämä voi antaa. Lisätäkseni
joukkoon rakkauden ja lempeyden muita sekä itseä kohtaan. Onnellista vaihtuvaa
vuotta kaikille!

"Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän
ohi." Muumipappa

Siivet, Johanna Vilén, 2006

Siivet, Johanna Vilén, 2006