-

Lintu ja Kala. Vauhtia ja väärällisiä tilanteita.

Pohdintoja ajasta

Sopivasti erilainen ihminen. Sinä vastaan sinä.
Perääntyvä Merkurius on oppositiossa Uranukseen sekä
sekstiilissä Jupiteriin ja Marsiin. Tämä tuo hyvin helposti
vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Levottomuus kasvaa. Ole siis lintu. Ja ole
kala. Tämä on rikkaus. Olen kirjoittamassa kirjaa ajasta. Sen nimi on
`En ole koskaan sama`. Me muutumme yhtä varmasti kuin aikakin. Tosin
hitaammassa syklissä, mutta mikään ei ole samanlaisena pysyvää. Se on
mielestäni harvoja asioita mitä lasken faktoiksi. Toinen on toki että yhtä varmasti
kun synnymme, me myös kuolemme. Nämä ovat perusasioita, jotka toisaalta
ovat arkea ja elämää, mutta myös pyhiä ja kunnioitettavia. Ne pistävät meidät
nöyriksi. Emme voikaan hallita kaikkea. Onneksi.

Jos annat itsellesi luvan olla muuttuva osa luontoa ja maailmaa,
olet aina oikeassa paikassa ja kykenet muuttamaan elämäsi `päivitetyksi`,
sinua vastaavaksi. Se ei olekaan enää suoritettava taakka, jota vetää
raskaana eteenpäin, vaan huomaat ylipäätänsä mikä on sinua. Kyseenalaistaminen
on tervettä, mutta usein pelkäämme sitä, koska riski on että jää itsensä huijaamisesta
kiinni. Se vasta tervettä onkin. Ja toivottavaa. Silloin ei vielä ole pakko tehdä mitään.
Voi päättää unohtaa sen. Antaa olla. Jos näin päättää se kannattaa tehdä huumorilla ja
lempeydellä, jolloin olo on kevyempi, koska on antanut alitajunnastaan tulevan psyyke-
kuonan tulla esille. Ei tarvitse nojata hiki hatussa patoon ja pelätä tuhotulvaa.

Meidän psyyke suojaa meitä luonnollisesti ja armollisesti kipeiltä asioilta, ei niin
ettei niitä tulisi, vaan niin että kestämme ne. Jos emme anna niiden tulla, emme
voi uusiutua ja psyyke rakentaa omia patojaan, kunnes ne repeävät liitoksistaan.
Siksi on paljon terveempää tuntea ne, siinä hetkessä kun ovat tullakseen. Milloin
bussi menee nenän edestä. Kauppajono on liian pitkä tai ihmis-suhteet ärsyttävät. Juuri nyt
näitä asioita voi tuntua tulevan normaalia enemmän, mutta tulkoon. Positiivisuus on hyvä
voimavara aitona. Silloin kun se ei ole haasteiden kieltämistä. Tai itsensä laittamista
hymyissä suin liian pieniin kenkiin. Monesti ihmettelemme kuinka ainakin Kiinassa oli
tapana pienentää jalat kasvuvaiheessa luonnottomiksi. Symbolisesti itsensä
pakottaminen pitkäjaksoisesti liian pieniin kenkiin aiheuttaa hermoromahduksen.
Se on luonnotonta. Ehkä löydämme luonnollisen puolen itsestämme ja
elämästämme, kun emme pakottaudu  pitkäkestoiseen luonnottomaan olotilaan.
Esimerkiksi stressiin.

Yksi suurimmista lahjoista, mitä olen saanut kokea elämässä on kuulla ihmisten
elämäntarinoita. Kuinka he ovat tehneet muutoksen. Kuinka altavastaajat ovat muuttaneet
elämänhallinnan takaisin itselleen ja auttaneet ohessa ja esimerkillään muitakin. Nämä
ihmiset ovat ihan tavallisia ja samankaltaisia kuin mekin. Naapurin herrarouva tai
kassanmyyjä. Ei heillä ole enempää kuin meillä. MUTTA jokin saa heidät `heräämään`.
Usein taustalla on vakava sairaus tai kuolema lähipiirissä. Voimme oivaltaa muutenkin.
Koska vain ja missä vain, jos annamme itsellemme tilaa. Ja oikeasti pysähdymme
miettimään elämäämme ja toiveitamme. Mennyttä ajattelemalla, voimme muuttaa
paremmin tulevaa . Asioilla ja ongelmilla on juuret. Oikein löydettynä ja korjattuina,
niiden varaan on hyvä rakentaa. S.Kierkegaardi on sanonut;
`Uusi ei synny vain uudesta vaan myös vanhan näkemisestä uudessa valossa`.

Vedessä, Emmi Vuorinen, 2009

Vedessä, Emmi Vuorinen, 2009