12.03.2021
Veden viisaus

Lauantaina 13.3. kello 12:21 on Uusikuu kalojen vesimerkissä. Uudenkuun kartalla Auringon ja Kuun kyljessä on Neptunuksen ja Venuksen konjunktio keskipäivän pisteellä eli MC:llä. Neptunus on kalojen hallitseva planeetta, joten se moninkertaistaa ajassa olevan vetisen laadun. Kauriin merkissä oleva Pluto maadoittaa ja tukee edellä mainittua pakettia sekstiilin muodossa. Juno sitä vastoin haastaa ne neliöllään. 

Uudenkuun energiat ovat luonteeltaan soljuvia, mutta hetkittäistä matalapainetta voi olla havaittavissa. Jos osaamme antaa levolle tilaa, voimme löytää uudenlaista sisäistä ohjaavaa energiaa. Herkkyys, aistit ja tunteet ovat ihon pinnalla. Mielialat voivat aaltoilla melankoliasta toiveikkuuteen, käyden koko tunnekirjon läpi. Ne puhdistavat vanhaa kuonaa pois.  

Kyyneleet ovat pyhitettyjä. Ne eivät ole merkki heikkoudesta vaan voimasta. Ne kertovat suunnattomasta surusta ja ihmeellisestä rakkaudesta. - Irving Washington 

Khironin ja Cereksen yhtymä oinaan merkissä auttaa uusiutumaan ja lataamaan akkuja. Niiden sekstiili Marsille raikastaa sopivasti tunnelmaa. Sitä vastoin Pallaksen ja Marsin neliö voi lisätä aikaan teräviä kulmia. Pallas on kalojen merkin ensimmäisessä asteessa. Merkurius siirtyy samaiseen merkkiin tiistaina 16.3. Mars on vauhdikkaassa kaksosten merkissä. Sen kautta vesi voi tuntua myös virtaavalta kevät purolta. 

Kun päästin irti siitä, mitä olen, minusta tuli se, mikä voisin olla. -Laotse 

Vesi läpäisee kaikki kerrokset. Se muuntuu monenlaiseen muotoon. Välillä se on hahmotonta sumua, kun taas välillä se on raikasta ja kirkasta lähdevettä. Viikonlopun aikana alitajunta ja unet voivat kertoa normaalia vahvemmin viestejään. Ympyrä sulkeutuu, ennen kuin se aloittaa taas uuden kierroksen. 

Kun virtaava vesi kohtaa tiellään esteen, joka tukkii sen tien, se pysähtyy. Se kokoaa massaansa ja voimaansa, ja nousee pikkuhiljaa esteen tasolle, ja lopulta ylittää sen. Älä sinäkään käänny ja pakene, koska takaa et löydä mitään arvokasta. Älä myöskään ryntää suin päin kohti vaaraa. Tee niin kuin virtaava vesi. Pysähdy ja kerää voimiasi, kunnes edessä oleva este ei enää tuki tietäsi. -I. Ching 

Lempeää viikonloppua! 

Ystävällisin terveisin 
Johanna Vilén


Kalan sielu, Johanna Vilén

Astrologiapalvelut Kuussa ja Maassa Oy
Kisakentänkatu 20 A
33230
Tampere
050 560 5173
johanna@johannavilen.fi
www.kuussajamaassa.com