-

Syksyn sävel

Pohdintoja ajasta

Tänään perjantaina 2.10. Venus siirtyy leijonan tulimerkistä neitsyen maamerkkiin. Merkurius ja Juno ovat skorpionin vesimerkissä ja kulkevat harmonisesti Venuksen kanssa sekstiili kuvion muodossa. Venus saa tukensa myös Lilithiltä. Lilith tukee Venuksen voimaa ja neitsyt merkin analyyttistä sekä tarkkaavaista puolta. Junon kautta voimme tarkistaa tärkeimpien ihmissuhteiden tilanteita. Nämä ovat hyvä kokonaisuus, mitä kannattaa käyttää tietoisesti mielen ja tunteiden tiedostamiseen sekä vanhan kuonan puhdistamiseen. Venuksen ja perääntyvän Cereksen oppositio muistuttaa myös itsensä huolehtimisesta sekä tarpeista. Niitä on hyvä tarkistaa, mutta on hyvä tunnistaa, jos kyseiset teemat ylikorostuvat. Riskinä on liiallinen varautuminen, mikä taas voi kääntyä itseään vastaan. Silloin se ei enää tuo voimaa, vaan vie sitä. 

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 00:05 on ollut Täysikuu oinaan tuli merkissä. Khironin ja Kuun yhtymä vahvistaa sisäistä vaistonvaraisuutta sekä alitajuntaa. Menneisyyden kokemuksia voi tulla pintaan vielä viikonlopun aikana. Kuu ohittaa viikonlopun aikana perääntyvän Marsin ja Lilithin sekä härän merkissä olevan perääntyvän Uranuksen. Tämä on sopiva viikonlopun mittainen tutkimusmatka jokaisen omaan sisimpään, missä oinaan alkuenergioista päästään härän kiinteämpään maaperään. Uranuksen tuulet raikastavat matkan varrella. 

`Kukat kukkivat, koska tietyt olosuhteet johtavat niiden kukintaan. Lehdet putoavat, koska tietyt olosuhteet johtavat niiden putoamiseen. Kukat eivät kuki yksistään, eivätkä lehdet putoa itsestään, väärään vuodenaikaan. Kaikella on aika ilmetä ja aika kadota`. – Buddha 

Täydenkuun kartalla on Uranuksen ja Auringon kvinkunssi. Tämäkin lisää alitajuisten impulssien purkautumista. Siinä missä Täydenkuun oinas energioihin, Khironiin ja tähän kvinkunssiin voi liittyä nopeat ärsykkeet ja niiden kautta toimiminen, on tärkeää muistaa, että Auringon ollessa vaa`an ilmamerkissä, tarkoitus on etsiä tasapainoa ja siltaa ääripäiden välille.  

Perääntyvä Mars ja Lilith ovat muuntuvissa energioissa. Vaikka Mars perääntyy vielä, syyskuussa päättyi ensin Jupiterin perääntyvä vaihe ja nyt loppukuusta Saturnuksen perääntyminen. Sunnuntaina 4.10. perääntyvä Pluto pääsee kahleistaan irti. Saturnuksen ja Pluton osilta olemme vielä välitilassa eli etsimme uudenlaista tapaa käyttää niiden pääomaa. Marsin perääntyvä vaihe päättyy vasta 13.11. ja Merkuriuksen perääntyvä vaihe alkaa 13.10. eli emme ole vielä ihan selvillä vesillä. 

Jos todella haluat ymmärtää jotain, yritä muuttaa sitä. –Sosiaalipsykologi Kurt Lewin 

Marsin neliöt Saturnukseen sekä Plutoon ovat aktiivisessa jännitystilassa. Myöhemmin tarkentuu Marsin ja Jupiterin neliö. Ilmassa on silti vahvaa muutoksen toivoa. Vestan, Marsin ja Kuunlaskusolmun välille muodostuu kolmiot. Vestalta ja Marsilta tulee myös sekstiilit Kuunnoususolmulle. Mars on oinaan tulimerkissä, Vestan tuli leijonan merkissä, Kuunnoususolmu kaksosten ilmamerkissä ja Kuunlaskusolmu jousimiehen tulimerkissä.  

Viikonlopun vaihtuessa perääntyvän Uranuksen sekä Merkuriuksen ja Junon oppositio sekä Khironin kvinkunssi Merkuriukselle ja Junolle, voivat saada mielen sähköpiuha sekaisin. Auringon ja Pallaksen neliö lisää ajatteluun oman lisänsä eli silloin on hyvä ottaa mahdollisimman rennosti ja kohdistaa ajatukset johonkin vaarattomaan tekemiseen. Riskinä on, että ajattelemme niin nopeasti, että ehdimme käydä vaikka minkälaisia ajatuskuvioita läpi ja jos ehdimme käydä niitä läpi esimerkiksi ihmissuhteissa, voi olla, että mopo lähtee ihan käsistä. On helpompaa katsoa minkälaisia tunteita ja reaktioita sisimmästä nousee, kun käydä niiden mahdollisia vaurioita jälkikäteen korjaamassa.  

Lempeää ja rentouttavaa viikonloppua! 

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén