-

Voimmeko vetää henkeä?

Pohdintoja ajasta

Keskiviikkona 30.10. alkoi Merkuriuksen perääntyminen. Perjantaina 1.11. Venus siirtyy jousimiehen tulimerkkiin. Merkuriuksen, Pallaksen ja Venuksen ryhmittymä skorpionin vesimerkissä alkaa väljentyä. Silti Pallaksen tiedon ja taidon soturi asteroidi tukee perääntyvää Merkuriusta ja sen kautta esille nousevia teemoja. Nyt jos koska voimme nähdä mikä on meille tyypillinen tapa puolustautua jos koemme siihen aihetta. Visuaalisesti voimme ajatella että otamme muutaman askelen taaksepäin. Vedämme henkeä ja… hyökkäämme, romahdamme, lamaannumme? Kuinka kommunikoimme `itsemme kanssa`, jos koemme vaikeita tilanteita? Kuinka neuvomme itseämme? Olisi toivottavaa ottaa muutama hengenveto ennen kuin sanomme tai toimimme. Tuumaamistauko.

Kissojen aivot vastaavat jopa 90-prosenttisesti ihmisen aivoja.

Kissat pystyvät tunnistamaan maanjäristyksen 10–15 minuuttia ennen ihmistä.

Kissat nukkuvat tai lepäävät keskimäärin kaksi kolmannesta elämästään.
- Voiko olla että meillä olisi paljon opittavaa eläimiltä? Että se osa mikä aivoissamme on erilaista, ei aina olisikaan ihmisille `vain hyväksi`?

Mars on vaa`an ilmamerkissä ja neliössä sekä Saturnukseen että Plutoon. Marsin ja Neptunuksen välinen kvinkunssi voi nostaa alitajuisia pelkoja pintaan. On hyvä tunnistaa mistä motiivista käsin toimii. Diplomaattista ja neuvottelevaa vaaka energiaa on hyvä ohjata vahvistaa esimerkiksi vetäytymällä jonkin harmonisen tai nautinnollisen olemisen pariin. Ajallisesti konfliktit tai ristiriidat saattavat tuntua normaalia haasteellisemmilta.  Aina ei siltojen rakentaminen ole mahdollista, vaikka haluaisimmekin.

Venuksen ja perääntyvän Khironin kolmio on sitten taas nautinnollinen mahdollisuus. Koska Mars ja Merkurius eli `kommunikointi ja toiminta` ovat paineiden keskellä, ottaisin Venukselle omaa tilaa tunnistaa `missä sielu lepää ja eheytyy` parhaiten. Jos muiden ihmisten suunnitelma tai aikataulut menevätkin uusiksi tai kommunikointi ajautuu mahdollisesti hallitsemattomille raiteille, voimme silti voimistua ja vahvistaa energioitamme. Toki omatkin suunnitelmat voivat mennä uusiksi. Venuksen ja perääntyvän Uranuksen kvinkunssi tarvitsee omaa tilaa hengittää. Tilaa katsoa ja päivittää arvoja ja omaa tilaa uudelleen. Junon ja Venuksen sekstiili on myös toivottava kuvio ja vaikka se liittyykin ihmissuhteisiin, ajallisesti on hyvä olla tarkka. Liika kiihkeys voi aktivoida mielipide eroja tai väärinkäsityksiä. Parhaimmillaan se taas antaa sysäyksen puhdistaa mahdollisia konflikteja. Tämä on sidoksissa siihen onko osapuolet osanneet laskea hartiansa ja mahdollisesta `puskevasta` energiasta osattu luopua. Harmonia on löydettävissä, mutta sitä ei voi pakottaa. Sille voi antautua.

`Ihminen voi epäonnistua monta kertaa, mutta epäonnistuja hänestä tulee vasta  sitten, kun hän alkaa syytellä muita.` -John Burroughs

`Kaikki mitä vastaan olet, heikentää sinua. Kaikki minkä puolesta olet, vahvistaa sinua.` -Wayne Dyer

Yksi viikonlopun huippuenergioista liittyy Kuunsolmuihin. Kuunyläsolmu on `tulevaisuuden piste` ja Kuunalasolmu `menneisyyden piste`. Viikonloppuna Aurinko valaisee kumpaankin suuntaan valonsa. Yläsolmulle tulee kolmio ja Alasolmulle sekstiili. Jos haluamme nähdä tai `hyvällä tavoin syvä porautua` elämämme suuntaviivoihin, tätä kannattaa hyödyntää. Mitkä asiat ovat johtaneet mihinkin? Olisiko joissain asioissa voinut toimia toisin? Aikaa ei kannata tuhlata jossitteluun tai liialliseen spekulointiin, mutta joskus menneisyyden katsominen voi auttaa näkemään kuinka voimme toimia nyt toisin. Mitkä asiat ovat toimineet ja mitkä eivät. Olemme oppineet paljon, mutta myös kompuroineet enemmän tai vähemmän matkan varrella. Elämässä on ollut aina ja tulee aina olemaan asioita mihin emme voi suoranaisesti vaikuttaa. Voimme vaikuttaa itseemme ja omaan toimintaamme paljon, muttemme aina niin kuin haluaisimme. Tunteet ja kokemukset vaikuttavat meihin kaikkiin. Jos painolasti on käynyt liian suureksi, ei auta että vaadimme tahdonvoimalla itseämme toimimaan tai tekemään ihmeitä. Voimme pysähtyä ja katsoa mitä kaikkea painolastimme sisältää. Voimme purkaa sitä ja katsoa millaista työkalupakkia tarvitsemme. Mihin voimme vaikuttaa ja mitkä asiat ovat niitä, missä on hyvä nostaa kädet ylös.  Ei ole suotavaa hakata oma eikä kenenkään muunkaan päätä seinään.

`Suurin osa taiteesta analysoidaan jälkikäteen.` –Chris Stein

Jos kissoilla on yhdeksän henkeä, ehkä meillä ihmisilläkin on kyky uusiutua useaan kertaan elämän varrella. Voimme selvitä yllättävistäkin haasteista, muttemme haasteitta.

Lempeää viikonloppua kaikikille!

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén