-

On hyvä olla tässä

Pohdintoja ajasta

Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta sekä parasta mahdollista alkavaa vuotta 2019!

`Suurin osa taiteesta analysoidaan jälkikäteen.` -Chris Stein

Edellä oleva mietelause koskee elettyä elämääkin. Kun katsomme taaksepäin, voimme huomata mitä syy-yhteyksiä ja seuraamuksia eri tavoin, kuin niiden keskellä ollessa. Vuodenvaihde on tälle loogista ja hyvää aikaa. Tiistaina 1.1. on Auringon sekä Saturnuksen tarkka yhtymä kauriin merkissä. Sisäisen viisauden, vetäytymisen ja uudelleen määrittelyn kannalta tämä on hyvä asia. Rajat ja rajallisuus ovat muutoksen kannalta yhtä tärkeitä kuin `rajattomuus`, unelmat sekä toiveet. Ne ovat saman kolikon eri puolet, mutta ilman toista ei voi olla toista. Joskus huolten ja raskaiden tunteidenkin tunteminen voi mennä yli rajojen. Ainakin itselläni on tästä paljonkin kokemusta. Juuri yksi päivä istuin bussissa ja katselin muuttuvia maisemia. Mieleeni palasi Lauri Siiralan maadoittava, matala ja viisas ääni. Kaikki on hyvin nyt. Ja nyt. Kuuntelin tätä `muistoa` uudestaan ja uudestaan. Kuinka selittää miten `pieneltä` kuulostava `tavallinen` asia ja kokemus oli jälleen yksi elämäni merkittävimpiä. Omalla kohdallani tämä on yksi `Saturnusmainen` pyhä kokemus, mikä konkretisoi monta tekijää. Tunnelma, energiat sekä tunteet `jalostuivat`. Tämä on vaikuttanut luonnollisesti myös konkreettisiin asioihin, tekemiseen kuin myös olemiseen. Se on yhtä aikaa fyysinen, psyykkinen sekä henkinen kokemus tasapainosta. Elämä ja siinä olevat haasteet ovat edelleen olemassa keskeneräisinä. Se on hyvä näin. Maailma on paikoin hyvin hektistä ja kiireistä. Siinä on paljon odotuksia ja vaatimuksia, milloin itseltämme, milloin muilta. Kun tuskastumme tai koemme haasteita, haluamme usein ratkaisun mahdollisimman pian. Vaikeaa oloa on luonnollisesti epämiellyttävää kokea. Silti se on osa elämää ja sillä on merkityksensä. Maailmankaikkeudessa on omat lainalaisuudet ja rajat. Se on jopa lohdullista.

Mielihyvän kokemus määrittelee yllättävän paljon elämäämme. Toisilla siihen liittyy tunnesyömistä, päihteitä tai vaikkapa `tunneshopbailua`. Joillain se voi olla liikunnan tai fyysisten nautintojen kautta hyvän olon saavuttamista, mikä vain menee liialliseksi. On monia asioita, missä samat asiat ovat toivottavia ja hyviäkin ratkaisuja, mutta liika on liikaa eli kyse on tasapainon löytymisestä. Tunteiden säätely ja vaikeiden tunteiden hyväksyminen, silloin kun niille ei ole olemassa vielä rationaalista ratkaisua, on ainakin itselleni haasteellista. Jälkikäteen on helppo olla kiitollinen ja tyytyväinen, koska haasteet ovat viitoittaneet tietä uuteen suuntaan, vähintäänkin psyykkisesti. Haasteiden keskellä ollessa tunne ei ole niin yksinkertainen, vaikka järki sanoisi mitä ja vaikka sisäinen viisaus olisi kuinka hereillä. Tämä kaikki liittyy elettävässä ajassa olevaan Saturnus energiaan. Se on kurinalaista, mutta rakentavaa sekä vahvistavaa. Missä tunteissa tai asioissa sinun on vaikea olla? Miten toimit silloin? Jos et juuri nyt pysty tekemään asialle mitään, osaatko hyväksyä sen? Entä jos on asioita, mille ei koskaan saa toivomaansa ratkaisua, osaatko sietää sen tunteen? Osaatko päästää irti ja antaa olla? Luulisin että suurimmalla osalla ihmisistä olisi suhteellisen samankaltainen vastaus; `välillä osaan, välillä en`. Aika opettaa meitä kehittämään itsessämme näitä taitoja ja se taitaa olla henkisen kehityksen yksi olennainen askel. Neptunuksen sekstiili Auringolle sekä Saturnukselle `pehmittää` kulmia, jos vain osaamme antaa sille sen tarvitseman tilan.

Lauantaina 29.12. oli Marsin sekä Khironin yhtymä kalojen merkissä. Mars sekä Khiron ovat positiivisissa kulmissa Kuunsolmujen kanssa. Tiistaina 1.1. Mars siirtyy oinaan tulimerkkiin. Khiron on haavoittunut parantaja ja sen yhtymä on kuin synnytys, mikä nostaa esille `kipupisteemme`. Eheytymisessä on `monta vuosirengasta`ja vaihetta. Usein kun luulemme olevamme `valmiita` jossain asiassa, saattaa aina välillä jokin teema silti nousta pintaan. Kaikkia tunteita ei kannata ruokkia. Vaikeaa onkin tunnistaa milloin jokin asia vaatii vielä hieman tarkastelemista ja milloin tarkastelemisesta seuraa kiinnipitämistä. Yksi asia, mihin kiinnittää huomioita on oma keho ja sen reaktiot. Saatamme huomaamatta jännittää kehoamme ja kokea päänsärystä sekä niska-hartia kivuista lähtien mitä ihmeellisempiä jumeja. Kun vihdoin `laskemme hartiamme` ja rentoudumme, huomaamme kuinka kovilla olemme olleetkaan. Khironin ja Marsin yhtymä on myös kehollinen. Asiat, mitkä lisäävät niin psyykkisesti kuin fyysisesti jaksamistamme, kannattaa ottaa käyttöön. Parhaimmillaan voimme löytää lempeitä, voimaannuttavia ja hyviä `menetelmiä`, harrastuksia sekä toimintaa, mitä ammentaa pitkin elämäämme.

Venuksen sekä Cereksen yhtymä skorpionin merkissä tuntuu vielä vuoden vaihteen tienoilla, mutta alkaa hiipua viikon edetessä. Saatamme kokea normaalia vahvemmin tarvitsevamme hyvinvointiamme tukevia asioita, on sitten kyse emotionaalisista tai fyysisistä tarpeista. Khironin sekä Marsin kolmiot Venukselle auttavat löytämään ratkaisuja.  Venus on positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin eli voimme myös oivaltaa tätä kautta tulevaisuuden kannalta tärkeitä asioita. Mitä tarvitsemme? Mitä tarpeiden taustalla on? Samoin hoivavietti muita kohtaan. Jos näemme rakkaan ihmisen kokevan haasteita, mihin emme voi vaikuttaa, kuinka vaikea meidän on kokea näissä asioissa `rajallisuutemme`.

Lauantaina 5.1. Merkurius siirtyy kauriin merkkiin ja sunnuntaina 6.1. on Uusikuu samaisessa kauriin merkissä. Näistä seuraavassa päivityksessä lisää. Merkurius on tätä ennen jousimiehen merkissä ja kolmiossa Uranuksen kanssa. Sisäinen visionäärimme voi kehitellä vaikka minkälaisia ideoita, joissa osa voi mennä yli hilseen, mutta osassa voi olla potentiaalisia mahdollisuuksiakin. Tätä kannattaa hyödyntää, mutta olla tarkkana samalla ettemme vahingossa lupaa liikoja ja heti vuoden vaihteessa täytä kalenterejamme tämän mahdollisen ylioptimistisen energian vallassa. Khironin neliö Merkuriukselle voi aiheuttaa sanallisesti riskejä. Saatamme kommunikoida kipupisteiden kautta ja sanoa asioita, mitä voimme myöhemmin kokea toisin ja katuakin. Maltti on valttia joissain asioissa.

Summa summarum. Tässä ajassa on paljon sisäistä voimaa. Jos osaamme hiljentyä kuuntelemaan sitä, voimme ammentaa siitä paljon. Kaunista alkavaa vuotta kaikille!

`Ajattele kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on - ja sen jälkeen saisit sen kaiken takaisin.`-Frances Rodman

Alle laitan vielä linkit Lauri Siiralan sekä alla olevan kuvantekijän Sara Elenin kotisivuille. Tervemenoa tutustumaan! https://laurisiirala.fi/ http://ssaraeleni.wixsite.com/saraeleni