-

Kuunsilta

Pohdintoja ajasta

Tiistaina 19.2. klo 17:53 on Täysikuu neitsyen merkissä. Aurinko on juuri siirtynyt kalojen merkkiin. Täydenkuun aikana Aurinko sekä Kuu ovat vastakkain, oppositiossa keskenään. Jos ajatella sillan näiden taivaanvalojen välille, voimme kuvitella näiden välistä yhteyttä hieman paremmin. Aurinko edustaa elinvoimaa, tietoisuutta sekä itsetuntoa. Se on maskuliininen ja auktoriteettinen. Kuu on taas alitajuinen, vaistonvarainen, sisäinen ja siihen liitetään tunteet sekä turva. Kuu on feminiininen ja suojeleva. Kartan `isä sekä äiti` ovat Täydenkuun aikaan vastakkain ja tätä kautta kommunikoivat keskenään. Meillä kaikilla on syntymäkarttamme Aurinko ja Kuu hyvin henkilökohtaisissa merkeissä sekä aspekteissa suhteessa kartan muihin tekijöihin. Jokainen Täysikuu on erilainen verrattuna edellisiin ja nostaa meissä erilaisia tunteita sekä reaktioita esille. Tämänkertainen Täysikuu on saattaa mennä hyvin syvälle menettämisen ja tarvitsevuuden teemoihin, varsinkin jos kyseisessä teemassa on paljon keskeneräisyyksiä. Tätä käymme läpi hyvin usein ihmissuhteiden kautta ja kanssa.

Juno edustaa korkeampaa rakkautta sekä `ideaali` kumppanuutta. Se liitetään parisielu teoriaan. Täydenkuun kartalla Juno on neliössä sekä Aurinkoon että Kuuhun. Ihmissuhteissa tämä voi heijastua korkeisiin odotuksiin ja mahdolliseen korkeaan vaatimustasoon. Ceres edustaa hoivaviettiä, ravintoa sekä tarpeita. Ceres on oppositiossa Junon kanssa ja neliössä Auringon sekä Kuun kanssa. Tästä muodostuu Suuri-Risti kuvio. Jännitteitä on ilmassa, mutta se kuinka hallitsemattomasti ne purkautuvat tai tukevatko ne sisäistä vahvistumista, on monesta asiasta kiinni. Tässä ajallisessa `sekametelisopassa` voi mennä puurot ja vellit sekaisin, jos antaa tunteille liikaa tilaa. Jos taas otamme etäisyyttä, tilaa hengittää ja tilaa tunteille purkautua semmoisenaan, ilman spekulointia tai niihin porautumista, voimme kokea helpotusta. Pallas taas edustaa henkistä viisasta tiedollista sekä taidollista soturia. Pallas pysähtyy ja aloittaa perääntyvän vaiheensa samaisena Täydenkuun päivänä. Uranus sekä Mars ovat oppositiossa Pallakseen. Mars on siirtynyt härän merkkiin ja tämä tasapainottaa hieman tätä muuten niin sytytysherkkää kuviota.  Pallaksen, Uranuksen sekä Marsin sekstiilit ja kolmiot Auringolle ja Kuulle muodostavat Mystisen suorakaide kuvion. Tämä taas tukee korkeamman tietoisuuden ja yhteyden merkitystä sekä siitä ammentamista. Khiron on siirtynyt oinaan merkkiin ja tekee Täysikuulle  alitajuisen haastekulman eli kvinkunssin. Täysikuu on luonnostaan jo muutenkin tunneherkkää aikaa, mutta alitajuisten pelkojen herääminen saattaa tehdä siitä normaalia tunteikkaamaan. Tähän voi jo etukäteen varautua sekä antaa tunteiden tulla ja mennä, ilman että ruokkii niitä tai jää kiinni niihin. Ajattelen tämän enemmänkin `puhdistuskuurina`, missä vanhat kuonat tulevat ja menevät. Tämä Täysikuu on harvinaisen `täysi` eli siinä on paljon monenlaisia ristiriitaisiakin tekijöitä.

Täydenkuun aikaa värittää myös Neptunuksen sekä Merkuriuksen tarkka yhtymä kalojen merkissä. Luovuuden kannalta tämä voi olla äärimmäisen vahvaa kulta-aikaa. Kynät, paperit ja siveltimet kannattaa ottaa esille. Aika on sen verran määrittelemätöntä, että jos lähdemme toimimaan odotusten ja onnistumisten varjolla, saatamme pettyä. Jos taas lähdemme tutkimusmatkalle uteliaalla asenteella, voimme löytää enemmän kuin osaamme odottaakaan. Pluto, Saturnus sekä Venus ovat sekstiilissä Merkuriuksen ja Neptunuksen yhtymään, vaikkakin Jupiter on neliössä samaiseen yhtymään. Suomenkielellä tämä tarkoittaa syvää yhteyttä, mutta `valkoisen paperin kauhu` saattaa nostaa yhtä aikaisesti päätään. Luovuus ei tule käskien, mutta omasta mielestä rutiinit tukevat luovuuden aikaan saamista. Tällä tarkoitan, että otamme tasaiseen aikaa tekemiselle, vaikka se ei toisi aina tulostakaan.

`Minä hetkenä hyvänsä tarkoitukseton elämä saattaa jälleen muuttua suureksi seikkailuksi.`-Paul Tornier

Sitten se Venus... Täydenkuun aikaan ja sitä ennen on Saturnuksen sekä Venuksen yhtymä kauriin merkissä. Saturnus on kauriin hallitsema planeetta ja kun myös Kuunlaskusolmu on kauriissa, tämä on ajallisesti tupla vahvana. Jos katsomme laskusolmun tunnelmia laajemmalla orbilla, siellä on Saturnus, Venus sekä Pluto. Uranus on neliössä Kuunsolmuihin nähden ja vaikka Mars on jo etäämmällä, sen neliö on ollut laukaiseva tekijä ja liikkeelle paneva voima moneenkin eri asiaan nähden. Khironin eheyttävät energiat ovat positiivisissa kulmissa Kuunsolmuihin. Rajat, rajoitteet ja esteet, mitkä koemme olevan `onnemme tiellä`, voivat nousta vahvemmin esille. Samat rajoitteet sisältävät avaimet. Niin kuin olen ennenkin tuonut esille, olen Saturnuksen `kannattaja`. Vaikkakin se on kurinalainen, se on myös parhaimmillaan tuloksellinen ja soturimaisella voimallaan aikaansaava. Toki jos vaadimme liikoja, voimme sammuttaa tämän voiman. Liiallinen `kurinalaisuus` vie voimaa, samoin kun kurinalaisuuden puute. Joskus ero on hiuksen hieno. Venuksen ja Pluton yhtymä tuntuu, mutta vahvistuu viikon edetessä. 

Pluton ja Venuksen tarkka yhtymä kauriin merkissä on vuorokauden vaihtuessa lauantaille 23.2. Vaikutus jatkuu seuraavan viikon puolellekin. Rakkaus, arvomaailma, ihmissuhteet sekä elämästä nauttiminen ovat teemoja, mihin kannattaa keskittää energiaa sopivalla intensiteetillä. Niin raadollista kuin se onkin, kukaan muu itsemme lisäksi ei voi tehdä meitä onnelliseksi, kuin korkeintaan hetkittäin. Olemme itse vastuussa onnellisuudestamme. Tiedän että tämä on äärimmäisen vahvasti ilmaistu ja tämän voi käsittää myös väärin. Kukaan meistä ei elä yksin `tällä planeetalla` eli olemme tavalla jos toisella sidoksissa toisiimme. On luonnollista tarvita toisia ja kaivata rakkautta sekä yhteyttä toistemme välillä. Silti, vaikka meillä olisi tämä kaikki, saatamme kokea äärimmäisen kivuliaita ja vaikeita tunteita. Olen itse käynyt vuosia sitten vakavan masennuksen läpi ja yksi vaikeimpia asioita oli se että `kaikki oli hyvin, mutta koin kaiken raskaaksi`. Koin olevani viallinen. Vuosien terapian ja kuluneen ajan jälkeen saatan kokea itseni onnelliseksi, vaikka ympärillä olisi haasteita. Tietenkään tämä ei ole niin yksioikoista. Tunteellisena ihmisenä koen jatkuvasti laajan skaalan kaikenlaisia tunteita, mutta silti tietty vakaa pohja on olemassa. Mittasuhteet ovat muuttuneet. Samainen kommentti tuntuu erittäin röyhkeältä ja tökeröltä, jos sen kohdistaisi ääritilanteissa eläville ihmisille. Tarkoitan tällä että suhteellisen perus elämäntilanteessa, meillä on paljon, mistä voimme ammentaa voimaa, vaikkemme aina sitä uskoisikaan. Se että kohtaamme ja ylitämme haasteita, on myös usein merkittävä asia oman merkityksellisyyden ja voimaantumisen kannalta. Tämän huomaamme usein vasta jälkikäteen. Toivon että jokainen joka käy läpi raskaita ja vaikeita asioita ja aikoja, uskaltaa uskoa että kaikki se näyttäytyy hyvin erilaiselta ajan saatossa. Asiat mistä olemme kärsineet tai mitä olemme hävenneet, voivat muuttua asioiksi, mistä koemme onnistumista ja jopa rakentavaa ylpeyttä. Meissä on voimaa enemmän kuin uskommekaan.

`Kykymme löytää ykseys moninaisuudessa tulee olemaan sivilisaatiomme kauneus ja koe.`-Mahatma Gandhi

Lempeää viikkoa kaikille!