16.12.2018
Talvipäivänseisaus, Täysikuu ja joulunalusviikon tunnelmia

`Tuli yö ja suuret tähdet, ja Hemuli rakasti yhä puutarhaansa. Se oli suuri ja salaperäinen, siellä saattoi eksyä-mutta mitä siitä, siellähän oli koko ajan kotona.`-Tove Jansson, Näkymätön lapsi

Lauantaina 22.12. klo 00:23 on Talvipäivänseisaus ja Aurinko siirtyy kauriin merkkiin. Samaisena päivänä klo 19:48 on Täysikuu ravun merkissä. Kuun ollessa omassa merkissään, vaikutus on erittäin vahva. Aurinko ja Kuu ovat oppositiossa keskenään ja neliössä, näiden ollessa yhtymässä Marsin sekä Khironin kanssa, joten tästä muodostuu T-Risti kuvio. Tästä hieman alla lisää. Täydenkuun kartallaTorstaina 13.12. Merkurius siirtyi jousimiehen merkkiin ja Talvipäivänseisauksen aikaan Jupiter sekä Merkurius ovat tarkassa yhtymässä keskenään. Jupiter on jousimiehen hallitsema planeetta, joten tämä vahvistaa entisestään tätä voimakasta sekä tulipainotteista konjuktiota. Parhaimmillaan kommunikointi, yhteen hiileen puhaltaminen, uusien ideoiden suunnittelu ja innovatiivinen ajattelu toimivat hyvin. Haasteena voi olla ylisuurten lupausten tai odotusten `sumukenttä` eli innoissamme emme huomaakaan todellisia voimavarojamme, vaan lupaamme liikoja. Neptunuksen neliö voi hieman vielä hämmentää tätä soppaa omalla eteerisellä energiallaan. Siis ideointi, innostuminen ja rento kommunikointi ovat erittäin toivottavia, mutta on hyvä ottaa hetki aikaa miettiä mihin kaikkeen voimavarat riittävät. Se ei tarkoita etteivätkö ideat voisi toimia, vaan että ennen päätöksiä suhteuttaa ajatukset ja toiveet rauhallisin mielin elettävän elämän ja arjen resursseihin.

Viikon puolivälin tietämiin Uranuksen kolmio sekä Khironin neliö Auringolle ovat tarkimmillaan, mutta nämä tuntuvat ja vaikuttavat koko viikon ajan. Uranus on sekstiilissä Täydenkuun kartalla Kuuhun. Tämä saattaa vaikuttaa voimavaroihin epätasapainoisesti. Välillä menemme hitaalla kuin vuoristoradan ylämäessä, kun taas välillä vauhti on kova, kun pääsemme laskemaan huipulta alas. Jos heittäydymme tähän mukaan lempeydellä sekä huumorilla, tämä voi olla jopa mukavaa vaihtelua. Jos taas menemme kulmat kurtussa, tunnelma on sen mukainen. Talvipäivänseisauksen kartalla on 10 asteen orbilla Auringon ja Saturnuksen yhtymä. Tämä alkaa vahvistua seuraavaa viikkoa kohden mentäessä. Kauriin hallitsema planeetta on Saturnus eli menemme kohti `kaurismaisia` ylväitä energioita.

Voimavaroihin vaikuttaa myös Marsin aspektit ja merkkisijainti. Mars on kalojen merkissä ja loittonemassa Neptunuksen otteesta, mutta lähestyy Khironia. Sumuinen tunnelma väljenee hieman ja asteittain. Khiron on haavoittunut parantaja ja Marsin lähestyessä sitä, olisi hyvä ottaa matkaan jotain rentouttavaa sekä fyysisyyttä vahvistaa ja eheyttävää `toimintaa`. On se sitten jokin hoito, saunominen tai jooga, vaikutus voi olla moninkertainen. Tunnistat sen, mikä on sinulle paras vaihtoehto jo sen perusteella `mitä kehosi huutaa`. Mars ja Khiron ovat neliössä Täydenkuun kartalla sekä Aurinkoon että Kuuhun. Tämä jos mikä nostaa tunteet erittäin vahvasti pintaan. Täysikuu on aina vahvaa aikaa, mutta nyt se on sitä moninkertaisesti. Tunne ja keho yhteys saattavat heitellä suuntaan jos toiseen etsiessään tasapainopistettään. Mars sekä Khiron ovat positiivissa kulmissa Kuunsolmuihin nähden. Kuunnoususolmu on ravun merkissä ja Kuunalasolmu kauriin merkissä. Nyt Auringon siirtyessä Kauriin merkkiin, voimme miettiä kohdallamme mitä menneisyyden teemoja `suorittamiseen ja vaatimuksiin` liittyen nousee esille. Tämän jälkeen voimme miettiä samojen teemojen kautta, mistä kaikesta `olemme selvinneet, kuinka paljon vahvemmat henkiset lihaksemme ovat, kuin mitä olisimme joskus muinoin uskoneetkaan`. Meissä kaikissa on enemmän voimaa kuin usein uskommekaan, mutta usein huomaamme sen vasta kun olemme selvinneet jostain vaikeasta asiasta tai ajasta. Saatamme muistaa haasteita tai vaikeuksia, mutta toivottavasti samassa yhteydessä kaiken sen, mitä meistä näiden kokemusten myötä on kasvanut ja kehittynyt. Uranuksen neliöt Kuunsolmuille ovat sopivan `kapinallisia tuulenvireitä`, jolloin vapautuminen on hieman helpompaa. Usein haastekulmien kitkat ovat se, mikä saa muutoksen aikaan.

Venus on skorpionin merkissä ja lähestyy Cerestä. Tarve vetäytyä `syömään hyvää ruokaa, lämpöisen huovan ja villasukkien` kanssa, nostaa päätään. Hoivaavien energioiden merkitys on suuri. Tämä on parhaimmillaan `sielun ruokaa` eli parasta mahdollista ravintoa. Neptunuksen hellä ja herkkä kolmio Venukselle on tunnelman, estetiikan, arvomaailman sekä ennen kaikkea Rakkauden aikaa. Emme aina saa näitä sieltä mistä toivomme tai silloin kuin toivomme, mutta itsemme kohtaamisen suhteen voimme kyllä tätä hyödyntää. Miten puhumme itsellemme, mitä ajattelemme itsestämme ja mitä tunnemme itseämme kohtaan? Entäs muita läheisiä ihmisiä kohtaan? Olemmeko tuoneet sen esille? Pienillä eleillä voi olla suuri vaikutus. Saturnuksen sekstiili Venukselle vahvistaa näiden vaikutusta.

`Yksi tietäjänkoulutuksen kaikkein vaikeimmista vaiheista oli oppia tarkastelemaan tilannetta arvostelematta ja antamatta tunteilleen valtaa -mutta juuri tällä tavoin voit vapauttaa omaa voimaasi niin, että siitä on todella apua toisille.`-Karhunsydän, Creek intiaani, Muskogee-heimon johtaja


Tähtipölyä, Johanna Vilén

Astrologiapalvelut Kuussa ja Maassa Oy
Kisakentänkatu 20 A
33230
Tampere
050 560 5173
johanna.vilen@hotmail.com
www.kuussajamaassa.com