-

Rakkautta toisellakin silmäyksellä

Pohdintoja ajasta

`Usko minua; mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen. Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita, selitti Hemuli.`- Tove Jansson, Taikatalvi

Olen ollut käsileikkauksessa ja oikea käteni on kipsissä. Tarvitsen kaikkeen tekemiseeni normaalia enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Siitä olisi vaikea selvitä ilman huumoria. Vasemmalla kädellä imurointi on helpompaa kuin banaanin kuoriminen. Sinällään tämä hidastaminen on tullut astrologisesti hyvään aikaan. Aika itsessään on ollut takkuista, eikä mitenkään mutkatonta. Asiat eivät edelleenkään etene pelkällä tahdonvoimalla, vaan tarvitsemme joustavuutta.

Nyt on hyvä hetki ottaa enemmän aikaa ihan vain ajattelemiselle. Auringon ja Pluton neliö on haastekulma, missä kaksi vahvaa `auktoriteetti` planeettaa ottavat mittaa toisistaan. Sota ei ratkea sotimalla. Ei mikään sota. Silloin kun meissä itsessämme on asioita, mitkä ovat keskenään epätasapainossa, on ratkaistava kuin toimia. Kohdistammeko energian ulos- vai sisäänpäin? Jos kohdistamme sen ulospäin, tervettä toimintaa voisi olla ulkoileminen, kuntoilu tai vaikkapa nyrkkeilysäkki. Jos kohdistamme sen toisiin ihmisiin tai vaikkapa `ei toimiviin asioihin`, energia palaa takaisin meihin. Ajassa oleva aggressio on hyvä saada liikkeelle, mutta oikealla tavalla. Sisäiset aggressiot ovat myös iso riski. Saatamme olla pettyneitä itseemme, elämäämme tai toimintaamme. Tällöin on hyvä ottaa tilaa, jotta voimme nähdä asiat eri perspektiivistä käsin ja näin ymmärtää että kaikella on aikansa. Muutoksessa on aina kyse matkasta ja sen erivaiheista.

Aikaa ajattelulle harvemmin tulee, jos emme tietoisesti ota sitä. Maailma ja sen vaatimukset ovat usein hektisiä. Ajallisesti Khiron, Merkurius, Aurinko ja Uranus ovat oinaan tulimerkissä. Auringon lähestyessä Uranusta, vauhti kiihtyy entisestään. Saturnus, Vesta, Mars ja Pluto ovat kauriin maamerkissä. Kaurispainotteisuuteen saattaa liittyä vahva sisäinen vaatimustaso ja luonnollisesti vaatii enemmän tarkkaavaisuutta kuinka valjastaa tämä voima oikealla tavalla. Kyse on enemmänkin hiljentämisestä kuin vauhdin lisäämisestä. Aurinko lähenee pikku hiljaa Plutoa. Näiden välinen yhtymä vaatii suurennuslasilla tarkkailua, koska niin meissä itsessämme, kuin myös yleisessä ilmapiirissä on `räjähdys herkkyys`.

Venuksen ja Marsin kolmio auttaa etsimään tasapainoa. Kummatkin ovat maamerkeissä, Venus härän merkissä ja Mars kauriin merkissä. Neptunukselta tulee kummallekin positiivinen sekstiili aspekti. Voimme miettiä Venus-Mars teemaa vastakkaisuuksien kautta. Esimerkiksi feminiininen-maskuliininen, sisäinen-ulkoinen ja vaikkapa rakkauden kokeminen ja rakkauden teot. Nyt kun tasapainon etsimiselle tulee tätä kautta tukea, on hyvä miettiä mitä se tarkoittaa meidän omassa elämässämme. Onko meillä tilaa ja aikaa tarpeillemme? Mitä voimme tehdä, että elämämme olisi enemmän harmoniassa? Tämä aika oikein käytettynä antaa meille avaimia pitkälläkin tähtäimellä. Siksi tähän kannattaa keskittyä. Eniten elämää muuttavat asiat, mitkä tapahtuvat konkreettisessa maailmassa SEKÄ oivallukset, mitkä tapahtuvat sisäisessä maailmassamme. Niin usein oivalluksia tulee ja menee, mutta nyt olisi hyvä pysähtyä niiden äärelle. Venuksen ja Marsin kolmion myötä toivotan Eijalle ja Sepolle ihanaa (jo ollutta) 18-vuotis hääpäivää ja olevaa sekä tulevaa Rakkauden tietä!

Maanantaina on Uusikuu oinaan merkissä tarkalleen klo 04:57. Uranuksen yhtymä ja Pluton neliö vaikuttavat synnytys supistuksia lisäämällä tähän Uudenkuun aikaan. Aika on edelleen ristiriitaista. Toisaalta se on nopeaa ja uusiutuvaa ja toisaalta hidasta sekä tunnustelevaa. Merkuriuksen perääntymisen aikana on hyvä saattaa asioita päätökseen ja sisäisen voiman oivaltaminen on tätäkin kautta tapetilla. Silloin kun ulkoiset asiat eivät toimi odotetulla tavalla, avaimet ovat vielä enemmän sisäisen `vastuulla`. Perääntyminen päättyy sunnuntaina 15.4. mutta on hyvä ottaa aikaa sen siirtymävaiheeseen. Khironin eli haavoittuneen parantajan ja Merkuriuksen yhtymä voi auttaa oivaltamaan olennaisia asioita, mitä muuttamalla voi muuttaa elämänsä suuntaa lempeästi ja hyväksyvästi paremmaksi. Onnellista oivaltamisen aikaa kaikille!

`Katso ylös tähtiin, älä jalkoihisi. Yritä ymmärtää näkemäsi ja ihmettele
mikä saa universumin olemaan olemassa. Ole utelias.`-Stephen Hawking 
 

Ystävällisin terveisin
Johanna Vilén

Kalansielu, Johanna Vilén

Kalansielu, Johanna Vilén