-

Kuinkas sitten kävikään

Pohdintoja ajasta

Keskiviikkona 24.10. klo 19:45 on Täysikuu härän merkissä. Tämänkertainen Täysikuu on erittäin vahvasti korostunut. Kuu ja Uranus ovat yhtymässä härän merkissä. Vastapäätä oppositiossa ovat Aurinko sekä Venus yhtymässä skorpionin merkissä. Kuu edustaa sisäistä ja alitajuista puolta sekä turvallisuutta. Härkä painotteisuus on itsessään turvallisuushakuista. Uranus edustaa taas nopeita yllätyksellisiä käänteitä ja se on hyvin idealistinen. Tässä on jo omanlainen ristiriita, vaikka toki harmonia juuri usein syntyy ristiriitojen avustuksella. Oppositiossa on Aurinko sekä perääntyvä Venus skorpionin merkissä syvälle porautuvissa intensiivisissä energioissaan. Saturnus rakenteiden planeettana tekee positiivisia kulmia kaikille edellä mainituille. Kun käymme läpi sekä `nopeita että hitaita` aikoja, päämme saattaa tuntua ampiaispesältä. Taivaan valot eli Aurinko sekä Kuu tekevät joka kuukausittaisen Täydenkuun jo valmiiksi tunnevahvaksi jaksoksi. Tähän kun ottaa mukaan vielä Kuunsolmut, `paketti` tuntuu isommalta kuin oma mieli. Katsotaan osaanko kuvailla sitä tarpeeksi selkeästi.

Täydenkuun kartalla Kuunnoususolmu eli `tulevaisuudenpiste` on leijonan merkissä ja yhtymässä IC:n eli keskiyön pisteen kanssa. Kuunlaskusolmu eli `menneisyydenpiste` on vesimiehen merkissä ja yhtymässä MC:n eli keskitaivaan pisteen kanssa. Kaikki edellä mainitut ovat neliössä eli haastekulmassa sekä Auringon ja Venuksen yhtymän sekä Täydenkuun ja Uranuksen kanssa. Mielikuvaa käyttäen voisimme kuvitella että tarkoitus olisi sukeltaa yölliseen syvään mereen etsimään hukkuneita avaimia. Tämän jälkeen tämän tarkoitus olisi vapauttaa meitä alitajuisista `kivistä kengissä` eli päästää energiat virtaamaan ja saada solmukohtiin tilaa sekä avaruutta enemmän. Helpommin sanottu kuin tehty. Jos olisimme kunnolla tietoisia haasteistamme ja ennen kaikkea tietoisia siitä mitä niille tulisi tehdä, ongelmat olisivat paljon pienempiä. Emme vain voi ottaa ongelmaa esille, ratkaista sitä ja olla `valmiita`. Kaikessa on kyse matkasta.

Olin 19.-20.10 taas Taideterapian lähi opinnoissa ja yhteen tekniikkaan liittyi tulevaisuuden muistelu. Jos menemme usean vuoden päähän eteenpäin ja katsomme sieltä käsin tätä hetkeä ja tämän hetken ongelmia, voimme kuvitella kuinka olemme ratkaisseet ne tässä hetkessä. Tätä kautta `tulevaisuuden minä` voi nähdä asioita, mitä emme hahmota ollessamme keskellä tämän hetken tilanteita. Koen että vaikka ajattelu on tärkeää, toimivuutta ajatellen olisi tärkeää tuoda jotain myös konkretiaan. On se sitten kirjoittamista, piirtämistä, maalaamista tai vaikka valokuvaamista (tekniikoita on paljon muitakin eli mieti mikä voisi olla sinulle sopiva) mutta kun tuot asioita `mielesi sisästä konkretiaan` eli vaikkapa paperille, `kiinnityt` prosessiin paremmin. Silloin kun tunteet ja ajatukset jäävät pään sisälle, ne helposti `haihtuvat hahmottomiksi`. Voit vaikka kirjoitta `tulevaisuuden minältäsi` kirjeen `tämän hetken minällesi`. Merkuriuksen ja Jupiterin yhtymä on tarkkana 28.10. sunnuntaina vuorokauden vaihtuessa maanantaihin. Tämä tuntuu jo alkuviikosta alkaen hieman, mutta vahvistuu edetessään viikonloppua kohden. Jupiter laajentaa ja tässä tilanteessa se voi olla joko hyvä tai haaste. Se riippuu mihin keskitymme. Elettävää aikaa on hyvä menneä mahdollisimman rauhalliseen tahtiin ja ajatella että miettii asioita muutaman kerran ennen kuin niitä tuo esille. Varsinkin jos on kaksi tai useampi ihminen, jotka ovat kaikki `omassa totuudessaan oikeassa`, mutta `suhteessa toisiinsa väärässä`, tulos voi olla sen mukainen. Sisäistä viisautta ja tietoisuutta tämä voi vahvistaa. kun ottaa sen oikealla tavalla käyttöön.

`Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää, ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi`. -Tove Jansson, Tuutikki, Taikatalvi

Merkurius,  taivaallinen sanansaattaja sekä älyllinen ajattelija, on haastekulmassa Marsin kanssa. Merkurius on skorpionin merkissä ja Mars vesimiehen merkissä. Kiihkeitä ajatuksia ja mielipiteitä on ilmassa. Sanallisen arkkunsa kanssa kannattaa olla tarkka, koska sekä väärinymmärrysten että vahvojen mielipiteiden tai `möläytysten` mahdollisuus on suuri. Tällöin sisäisen tiedostamisen energia pääsee helposti väärille raiteille. Neptunuksen kolmio taas tukee herkkyyttä tunnistaa näitä esille nousevia asioita ja teemoja. Pluton sekstiili Merkuriukselle tukee näiden käsittely kapasiteettia. Vaikka aika on `runsas` ja `ristiriitainen` se voi silti olla oivaltava ja tulevaisuutta tukeva. Toivottavasti osaamme ottaa ja antaa tilaa sopivissa mittasuhteissa. Elämässä on aina keskeneräisyyksiä ja sisäisiä prosesseja ei vain voi nopeuttaa. Lempeää viikkoa kaikille!

`Perhonen voi syntyä vain koteloitumisvaiheen kautta. Koteloitumisvaihe on väistämätön, sen yli ei voi hypätä, sillä kaikki avautuu ja paljastuu hitaasti, vaihe vaiheelta, omalla ajallaan, eikä sitä voi pakottaa`.- Ram Dass