-

Elämä kasvaa hiljaisuudessa

Pohdintoja ajasta

`Hiljaisuus on tila, jossa ihminen voi kuljeskella omassa syvyydessään. Voin olla yksin oman itseni kanssa ja tuntea, kuka olen. Olenko tyytyväinen siihen, mitä olen juuri nyt? Onko jotain sellaista, mitä minun täytyy tehdä voidakseni olla se, joka haluan olla? Sitä on hiljaisuus: Olla yksin oman itsensä kanssa ja ajatella, mitä haluaa olla ja tehdä`. -Anne Fried

Tiistaina 9.10. klo 6:47 on Uusikuu. Aurinko, Kuu sekä Ceres ovat yhtymässä vaa`an merkissä. Aurinko liitetään päivänvalon ja elämänvoiman lisäksi tietoisuuteen. Kuu edustaa alitajuista, turvallisuuskaipuista sekä yöllistä puolta, mutta myös sielua. Siinä missä Aurinko on maskuliininen, Kuu on feminiininen. Ceres liittyy tarpeisiin sekä hoivaviettiin. Nyt nämä kaikki heijastavat energiansa meihin sekä elämäämme eri tavoin. Pluto on neliössä eli vahvassa haastekulmassa kaikkiin edellä mainittuihin. Tämä tuo mukanaan intensiivisen muutos energian. Ihmissuhteet ovat tapetilla. Parisuhteet, vanhemmuus sekä lapsuus koskettavat tavalla jos toisella meitä jokaista. Avainten etsiminen ei tarkoita syyllisten etsimistä. Ratkaisuja etsiessä kannattaa miettiä miten toimia toisin kuin ennen. Toki jos vanhat tavat ovat toimineet, voi niitäkin käyttää, mutta usein jäämme samoihin solmukohtiin kiinni. Tunteet ja kipu ovat tärkeitä viestintuojia, mutta ne eivät ole `ratkaisu`. Samoin kuin piilevät tulehdukset syövät voimavarojamme, myös `psyykkiset piilevät tunnelukot` vievät voimiamme enemmän kuin usein uskoisimmekaan. Mieleen ja tunteisiin pätee hieman erilaiset säännöt. Jos koemme mielen tasolla, että jokin asia on mennyt väärin, voimme mahdollisesti rationaalisella mielellä oivaltaa ja korjata sen helpommin kuin tunnelukon. Tunnelukko on usein piilevämpi ja me saatamme reagoida siihen jo valmiiksi kivun tai vaikkapa puolustusmekanismin kautta. Jos siihen liittyy toinen tai useampi ihminen, on todennäköistä että yhtä monta tunnetta ja kokemusta samasta asiasta on. Jos emme voi keskustella haasteista asianomaisten kanssa, voimme saada äänemme kuuluviin jonkun toisen ihmisen, vaikkapa terapeutin kanssa. Voimme myös kirjoittaa kirjeen itsellemme, purkaa tunteita jonkin tekemisen kautta tai antaa tunteiden `vyöryä` omaan tahtiin meistä pois. Meidän ei tule lukita niitä, mutta ei myöskään antaa niiden tulla hallitsemattomasti vaikuttamaan elämäämme. Tästäkin meillä kaikilla on luultavasti omakohtaista kokemusta. Neptunuksen kvinkunssi, eli alitajuinen haastekulma, Uudellekuulle, Auringolle sekä Cerekselle luo aikaan oman `sumuvaroituksensa`. Nyt kannattaa ottaa tilaa tunteiden kohtaamiseen ja katsoa ettei vedä liian nopeita johtopäätöksiä niiden perusteella.

Uusikuu on uusiutumisen kannalta tärkeää aikaa. Aivan kun purkaisimme repun ja katsoisimme mitä pakkaamme sinne uudestaan. Uudelleenpäivitys voi keventää painolastia sekä antaa oikeanlaiset, kohdistetut työkalut uudelle polulle. Minusta on mielenkiintoista kuunnella kuinka eri tavoin ihmiset valmistautuvat matkalle lähtöön. Toiset pakkaavat matkalaukkua rauhassa usean päivän ajan ja ovat mahdollisesti tehneet muistilaput jo ennen sitä. Toiset saattavat pakata viimeisenä päivänä `passin ja hammasharjan` ja lähteä sen kummempia miettimättä matkaan. Osa stressaa, pakkaa ja kiirehtii, on aikataulua sitten paljon tai ei lainkaan. Ajattele että olet lähdössä matkalle. Mitä kaipaat tältä tulevalta matkalta? Miten varustaudut siihen? Tuleva viikko voisi olla tämä matka. Toki voit miettiä itsellesi sopivan ajankohdan kauemmaksikin, jos se tuntuu hyvältä. Yksinäiset ja rauhalliset hetket avaavat portit sisimpäämme. Voimme kuunnella paremmin sisäistä ääntämme, mutta myös laajentaa perspektiiviä ja suhteuttaa näitä kokonaisuuksiin. Kaikkia asioita ei voi aina ratkaista. Silloin sisäisen `temppelin` merkitys on entistä suurempi.

Hiljaisuudella on monet kasvot
se on näkymätön
ja ilmenee niin monin tavoin.

Hiljaisuus on aine jossa me elämme.
Se ympäröi meitä
kuin ilma
kuin valo
kuin pimeys.

Elämä kasvaa hiljaisuudesta.
Siemenet kypsyvät sen sylissä.

-Anne Fried

Sitten lisää tekijöitä ihmissuhdekuvioihin. Venus on skorpionin merkissä. Venuksen perääntyvä jakso on `lähtenyt liikkeelle` eli menneet, keskeneräiset teemat voivat nostaa päätään. Neptunuksen kolmio Venukselle on harmoninen sekä kaunis lisä, minkä tarkoitus on huomioida lempeitä sekä `pehmeitä` arvoja tämän syvänmeren sukelluksen ohella. Mars on vesimiehen merkissä ja neliössä Venuksen kanssa. Feminiininen ja maskuliininen tasapaino saattaa olla hakusessa, varsinkin jos emme ole käsitelleet niihin liittyviä kipupisteitä kunnolla. Toisaalta Venuksen ja Marsin eriparisuus voi toimia niin että ne tukevat toisiaan toisen ollessa `ankkuri` ja toisen `kuumailmapallo`. Pallaksen sekstiili Venukselle auttaa tiedostamaan sisäistä viisautta ja parhaimmillaan yhdistämään näitä ajassa ja mahdollisesti meissä itsessämme olevia eriparisia tekijöitä. Jaksan edelleen mainita Uranuksen neliöt Kuunsolmuille eli menneisyys- sekä tulevaisuuspisteet ovat `avoimina`. Mitä otamme menneisyydestä tulevaisuutta varten mukaan? Khironin eheyttävät kulmat Kuunsolmuille tukevat matkan varrella eheytymistä. Vaikka emme voi muuttaa menneisyyttä, voimme huomata niitä asioita, mitä olemme jo oppineet ja mitä voimme ottaa uudelleen käyttöön. Lempeää viikkoa kaikille!