27.10.2014
Än Yy Tee NYT!

Nyt se alkaa! Vaikka kuinka suunta olisi hukassa.
Vaikka kuinka kokisit että mikään ei tunnu kantavan.
Vaikka olisit menettänyt kaikki unelmasi. SILTI ja JUURI
SIKSI uusi aamu koittaa.
Auringon ja Venuksen vastikään ollut yhtymä
on aloittanut uuden alun, jossa voi tehdä radikaalin uudistuksen omalle
sisäiselle mielelleen. Uusi alku on täynnä uusia mahdollisuuksia ja juuri
alkanut vaihe vaikuttaa rakkauteen, arvomaailmaan, omaan hyvinvointiin
sekä sisäisiin arvoihin, mitkä heijastuvat ulospäin ja sisäisen auringon tavoin
valaisevat muidenkin matkaa. Tässä ajassa suunnistaminen on varsin
antoisaa. Vielä ei tarvitse olla suunta selvillä, mutta kartta on oltava
jo esillä ja sen perusteella on suunniteltava, toivottava sekä haaveiltava.

Marraskuun puolivälissä sitten jysähtää. Silloin Pluton sekä Marsin
dynaaminen voima räjäyttää semmoisen lähtölaukauksen että oksat pois.
Silloin on hyvä tietää mihin energiansa keskittää ja karttaan on jo piirretty
elämän suuntaviivoja. Tämä energia oikein käytettynä antaa enemmän potkua
ja menestymis- sekä uusiutuistekijöitä kuin toivoa saattaa.
Väärin käytettynä
se aiheuttaa valtavaa ahdistusta ja aggressiivisuutta, koska samalla on alitajunnassa
tiedossa se kaikki mitä voisi saavuttaa. Koen että tämmöisenä aikana on tärkeintä
vain lähteä liikkeelle. Suunta löytyy matkan varrella. Jos valitset `väärin`, se tulee
hyvin nopeasti vastaan ja voit muuttaa suuntaa. Tätä ei siis tule pelätä vaan
pikemminkin valjastaa käyttöön. Jos et tee mitään, et myöskään pääse paineesta
eroon. Silloin se hallitsee elämääsi ja voit vain lopulta antaa periksi sille
muutosvoimalle, mikä siellä on odottanut ja herätellyt sinua jo jonkin aikaa. 

Tämä on erittäin vahva menestys tekijä, nyt voit hypätä mukaan sen alkemistiseen
voimaan. Olemme kiinni vahvimmissa ja alkukantaisimmissa energioissa.

Tämä aika, ennen sitä, on siis matkan suunnittelua. Pakkaamista. Matkalle haluamista.
Vaikka kuinka suunnittelet, voi olla että elämä tietää vielä paremmin mikä on sinulle
parhaaksi. Siksi ei kannata liikaa järkeillä ja yrittää hallita elämää. Elämän voima on
elettävissä, ei hallittavissa ihmisten mittasuhteessa.
Tuleva aika tuntuu jo nyt,
mutta  vahvistuu mitä lähemmäksi menemme marraskuun puoliväliä. Toivon
todella että jokainen herää tähän tulen palavaan voimaan ja antaa sen sytyttää
elämänhalun, huumorin ja uuden alun täyteen loistoonsa.

Tove Janssonin Tuutikin on sanoin;
"Ajattelen juuri parhaillaan revontulia. Ei voi tietää ovatko ne olemassa vai
näkyvätkö ne vain. Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi."

Siis mars matkaan. Mikään ei ole yhtä varmaa kuin muutos. Se tuo pysyvyyttä
elämän muodossa.



Itäistä valoa, Tiina Poutanen, 2007

Astrologiapalvelut Kuussa ja Maassa Oy
Kisakentänkatu 20 A
33230
Tampere
050 560 5173
johanna.vilen@hotmail.com
www.kuussajamaassa.com