20.12.2012
Talvipäivänseisaus 21.12 sekä uuden ajan energiat

Talvipäivänseisaus on eri kulttuureissa pitkään käytössä ollut juhla. Tämän juhlan yksi tarkoitus on palauttaa yhteys luonnon kiertokulkuun sekä omiin vaistoihimme.

Ajassa tapahtuu paljon. Samainen päivä on Maya kalenterin päättymispäivä. Aurinko siirtyy trooppiseen kauriin merkkiin. Uranuksen pitkään jatkunut perääntyminen lähtee etenemään talvipäivän seisauksen aikoihin. Tätä pidetään vahvana siirtymisenä vesimiehen aikaan. Vahvimmat planeetat Uranus, Neptunus ja Pluto tekevät kaikki vahvaa kulmaa toisiinsa. Jod, Jumalan sormi aiheuttaa aikamoisia paineita ajassa.  Jotain vanhaa jää, uutta syntyy.

Näissä energioissa on todella tärkeää antaa paineen purkautua. Sitä ei voi määräänsä
pidempään  pitää sisällään. Toki tarkkana kannattaa olla ettei syytä pahasta olostaan muita.  Aggressio on puhtaimmillaan positiivinen voima. Se synnyttää uutta. Patoumat aiheuttavat negatiiviset aggression  muodot. Aggressio väärinkäytettynä on muiden hallitsemista sekä fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Tämä ei ole kenenkään kannalta oikein eikä oikeutettua. Tässä ajassa aggressiot purkautuvat, mutta on hyvä todeta että ne ovat patoutunutta tyytymättömyyttä. Taaksepäin ei voi mennä, eteenpäin voi. Se tapahtuu jättämällä tyytymättömyys taakse ja tekemällä uudet suunnitelmat tulevaisuuteen.  Nyt on aika päästää irti ja rakentaa uusi terveitä rakenteita.

Tämä on harvinainen aika elää ja kokea sekä kollektiivinen että henkilökohtainen muutos. Se mitä tapahtuu kollektiivisesti ajassa, tapahtuu kaikki meissä myös yksilöinä. Jos ajattelemme maailman tilaa, pääsemme lähelle tätä kaoottista tunnelmaa mikä myllertää meissä kaikissa. Tärkeintä on etsiä rauhaa itsestään ja antaa turhan kiehua yli, sen kummemmin puuttumatta siihen.  Tätä aikaa voi sanoa puhdistautumisen ajaksi. Se mitä tapahtuu pienessä, tapahtuu myös suuressa.  Eniten voimme vaikuttaa maailman tilaan vaikuttamalla itseemme ja jakamalla sitä rauhaa minkä itse löydämme. Tämä tulee olemaan rakenteellinen muutos meissä itsessämme ja paras lahja mitä voimme itsellemme sekä toisillemme antaa.

Nyt kynttilän valossa rentoutumaan sekä ihailemaan kaunista valkoista talvea. Kirkas Venuskin  löytyy aamutaivaalla joululle saakka.

Oikein Rauhaisaa joulunaikaa sekä Onnellista unelmien täyttämää uutta vuotta!


Johanna Vilén, Ikuisuuden temppeli, 2006
Astrologiapalvelut Kuussa ja Maassa Oy
Kisakentänkatu 20 A
33230
Tampere
050 560 5173
johanna.vilen@hotmail.com
www.kuussajamaassa.com