06.01.2019
Kun suljet silmäsi

`Voimme kulkea tietoisesti vain osan matkaa kohti päämääräämme. Vasta hyppäämällä pimeään saavutamme menestyksen.`-Henry David Thoreau

Sisäisen vahvuuden merkitys on kuin kallio tai talonperusta. Se tulee esille usein vasta kun käymme kriisejä läpi. Jokaisessa meissä on voimaa sekä kapasiteettia enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Siis, pistä silmät kiinni ja kuvittele.

Sunnuntaina 6.1. on ollut Uusikuu ja osittainen Auringonpimennys. Pluto, Aurinko, Saturnus ja Merkurius ovat kauriin maamerkissä. Kaurispainotteisuus pitää sisällään sisäistä viisautta, ylväyttä sekä kestävyyttä. Jos ajattelemme kuinka kauris selviää askeettisissakin oloissa tai kiipeää vuoristossa, voimme kuvitella tämän avulla näitä ominaisuuksia selkeämmin. Saturnus on kauriin hallitseva planeetta ja yhtymässä Aurinkoon. Tämä voimistaa tätä energiaa entisestään. Auringon ja Pluton yhtymä on intensiivinen ja se ravistelee meitä tarkistamaan tasapainopistettämme enemmän tai vähemmän. Tarkka yhtymä on torstain ja perjantain 10.-11-1. välisenä yönä . Tätä voisi kutsua dynaamiseksi sukellukseksi `maan juuriin` saakka. Jos ajattelemme itsessämme olevia syvyyksiä ja voimavaroja, voi olla että emme edes tunnista niiden vahvuutta. Nyt on hyvä aika keskittää tähän sisäiseen prosessiin tietoisesti energiaa.

Mars on omassa merkissään oinaassa. Tämä on tulivoimaa vahvimmillaan. Mars on kolmiossa Venukseen, mikä on myös tulimerkissä jousimiehessä ollessaan. Tämä on parhaimmillaan intohimoinen ja toimiva aika myös maskuliinisen sekä feminiinisen tasapainon kannalta. Kommunikoinnin suhteen taas kannattaa olla tarkkana. Saturnus sekä Merkurius ovat neliössä Marsin kanssa. Merkuriuksen sekä Saturnuksen tarkka yhtymä on perjantain ja lauantain 11.-12-1 välisenä yönä. Saatamme kommunikoidessamme toimia nopean impulssin varassa ja tulos voi olla sen mukainen. Merkurius kuvastaa `tiedon jakamista ja vastaanottamista` eli jos vastaanottaja omaksuu viestin yhtä nopeasti, väärinkäsitysten mahdollisuus tuplaantuu. Tämä koskee luonnollisesti haastetilanteita. Tähän voi varautua jo etukäteen ottamalla tilaa ja aikaa olla sekä hengittää. Rentoutuneena yhteys sisäiseen viisauteemme pääsee kahta paremmin esille. Alkuviikon ajan Khironin ja Venuksen välinen kolmio auttaa eheytymään ja `lataamaan akkuja`, kun annamme sille mahdollisuuden.

`Sadut ovat totisinta totta. Eivät kertoessaan, että lohikäärmeitä on olemassa, vaan osoittaessaan, että lohikäärmeet voi voittaa.`-Chesterton

Jupiter on omassa merkissään jousimiehessä ja Neptunus omassa merkissään kaloissa. Sunnuntaina 13.1. on Jupiterin sekä Neptunuksen neliö tarkimmillaan. Jupiter laajentaa, siinä missä Neptunus sumentaa. Nyt on hyvä miettiä, minkälaisia energioita ruokkii. Haastekulmissa on aina avaimet mukana ja oikein käytettyinä ne voivat avata aivan uusia ovia. Neptunuksen ja Saturnuksen sekstiili on tasapainottava (Saturnuksenkin ollessa omassa merkissään).

Khiron eli haavoittunut parantaja on kolmiossa Kuunnoususolmuun sen ollessa ravun merkissä sekä sekstiilissä Kuunlaskusolmuun sen ollessa kauriin merkissä. Uranus on oppositiossa Pallas Athenen kanssa ja nämä ovet neliössä kumpaankin Kuunsolmuun. Tästä muodostuu Suuri-Risti kuvio. Uranuksen pysähtyminen sunnuntaina 6.1. ja tästä alkava eteneminen vahvistaa Uranuksen energiaa entisestään. Taivaan `sähikäinen` pääsee valloilleen. Silloin kun on `sähköä ilmassa`, tunnelma on helposti syttyvää. Se kumpaan suuntaan se värittyy, riippuu monesta tekijästä. Kuunsolmut liittyvät `menneisyyden ja tulevaisuuden` teemoihin ja meidän olisi hyvä tunnistaa reaktioiden syy-yhteyksiä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tämän vuoksi olisi hyvää olla tilaa ympärillä. Aurinko ja Pluto ovat Kuunlaskusolmulla vaikkeivät aivan tiukasti olekaan. Aurinko valaisee menneisyyden teemoja ja näitä olisi hyvä käsitellä omassa tahdissa sekä lempeydellä mahdollisuuksien mukaan. Päivänsäde ja menninkäinen kappaleessa kuvaillaan `valon ja varjon tai päivän ja yön` välistä suhdetta. Kummatkin ovat yhtä tärkeitä eikä ole toista ilman toista, mutta kummallakin on omat merkityksensä sekä symbolinsa. Me tarvitsemme kumpaakin. Jokainen hetki avaa jotain uutta, mitä ei samankaltaisena ole ollut ennen sitä. Lempeää viikkoa kaikille!

`Elämän katoavaisuus tekee siitä niin ainutlaatuista.`-Emily Dickinson


Sara Eleni Miinin

Astrologiapalvelut Kuussa ja Maassa Oy
Kisakentänkatu 20 A
33230
Tampere
050 560 5173
johanna.vilen@hotmail.com
www.kuussajamaassa.com